Kaksi autoilijaa pysäköi hybridiautonsa sähköautojen latauspaikalle Turun Logomon pysäköintialueelle. Koska he eivät ladanneet autojaan ja kysymyksessä oli sähköautoille tarkoitettu latauspiste, pysäköinninvalvonta antoi heille pysäköintivirhemaksun.

Kuluttaja reklamoi valvontamaksusta valvontayhtiölle. Valvontayhtiötä latauspisteen tekninen vika ei kiinnostanut.

Valituksessaan toinen autoilijoista kertoi, että hän oli maksanut pysäköinnin Parkman-sovelluksella ja yrittänyt käynnistää latausta Virta-sovelluksella. Lataus ei kuitenkaan käynnistynyt.

Kuluttajan mukaan kysymys oli virhetilanteesta, johon hän ei voinut vaikuttaa ja maksamalla pysäköintimaksun hän myös yritti täyttää pysäköintiehdot.

Toinen autoilija puolestaan kertoi, että latauslaite oli vikatilassa eikä minkään muunkaan sähköauton lataaminen olisi ollut samaan aikaan mahdollista. Kuluttajan mielestä pysäköimisen ehto, joka rajoittaa ruudun käytön vain auton lataukseen ei voi olla voimassa, mikäli auton lataaminen ei ole mahdollista.

Kuluttajariitalautakunta myös toteaa, että sähköauton latauspaikkaa ei ole tarkoitettu pysäköintiin sähköautoa lataamatta.

Kuluttajariitalautakunta antoi asiassa päätöksen huhtikuussa. Kuluttajariitalautakunnan mukaan kuluttaja oli pysäköinyt auton alueelle pysäköintialueen ehtojen vastaisesti, koska autot oli pysäköity sähköauton latauspaikalle autoa lataamatta – kuluttajariitalautakunta piti siis valvontamaksua aiheellisena.

  • jaaval@sopuli.xyz
    link
    fedilink
    suomi
    arrow-up
    3
    ·
    1 year ago

    Lisäksi se generaattori voi olla aika paljon tavallista moottoria pienempi, koska siitä ei varsinaisesti oteta ajotehoa. Eli painokin jää melko pieneksi.